Pukusuunnittelussa on pitkä perinne sille, että vaatteita ja rekvisiittaa hankitaan kirpputoreilta tai lainataan. Mirva Mietalan mielestä kierrätystä voisi kuitenkin kehittää ja tutkia vielä lisää.
Mirva on pohtinut omaa työtään paitsi taiteena myös ympäristön näkökulmasta. Mitä vaatteille ja rekvisiitalle tapahtuu esityksen jälkeen? Vaate ei katoa maailmasta, vaikka se häviäisikin meidän silmistämme. Esimerkiksi Chilestä löytyy valtava vaateautiomaa eli kaatopaikka, johon on dumpattu jopa käyttämättömiä vaatteita.
-Pyrin tekemään tämän työn niin, että en osta uutta tavaraa, ellei ole pakko, Mirva kertoo Genväg till Filtskogen -esityksestä. Hän suunnittelee esityksen puvustuksen ja lavastuksen.
Kirpputorien lisäksi Mirva on pitänyt silmät auki lähiympäristössään, sillä sopiva rekvisiitta voi löytyä myös omalta työhuoneelta tai kavereilta. Erityisesti jos haluaa kokeilla erilaisia vaihtoehtoja, on lainaaminen kätevä tapa.
Näytelmän toiselle henkilölle Joalle löytyi esimerkiksi marjapoimuri, joka on Mirvan kämppiksen.
Oikopolku Peittometsään on kollaasimainen
Esityksen estetiikka on rosoista ja elävää. Mirvaa kiehtovat ”repale ja rutale” eli tyyli, joka saa olla elämänmakuista ja -näköistä.
Viime aikoina Mirva on kiinnittänyt erityistä huomiota arjen ympäristön jälkiin. Hän on huomioinut esimerkiksi lyhtypylväisiin liimattuja repeytyneitä tarroja. Tai eri tekstuurien ja värien yhdistelmiä työmailla ja alikulkutunneleiden seinissä.
-Saa olla kesken, purkautumassa, jopa vähän rikki ja sinne päin, hän kuvailee kollaasimaista tyyliä.
Muuttuvuus ja väliaikaisuus luovat mielenkiintoisia visuaalisia maailmoja. Lisäksi on inspiroivaa, että vaate tai rekvisiitta on joskus ollut jotain muuta, ja esityksen jälkeen se jatkaa elämäänsä toisaalla.
Prosessimainen työtapa mahdollistaa kokeilun ja leikin
Esityksessä nähdään esineitä, jotka ovat mukana uudessa tehtävässä. Työkalulaatikko on muuttunut eväsboksiksi ja jättipressu onkin vuoristo. Mikä vain voi olla osa pukua.
Näytelmän henkilöiden eli ystävysten Varpun ja Joan välinen dynamiikka on löytynyt prosessimaisella työtavalla. Varpu on boheemi ITE-taiteilija.
-Hänen kohdallaan olen päättänyt hupsutella kuoseilla ja värien volyymeilla, Mirva sanoo.
Joa puolestaan on hieman pelokkaampi retkeilijä, joka käy läpi muutoksen esityksen kuluessa. Hänen asunsa on hillitympi ja käytännöllisempi kuin Varpun.
Joskus Mirva vie henkilön tyyliä tahallaan ”väärään suuntaan” harjoitusten alkuvaiheessa. Näin voi löytyä vaatteita tai koristeita, jotka ovatkin juuri sitä, mitä rooliin kaivattiin. Henkilölle voidaan myös kokeilla toisen henkilön roolivaatetta.
Mirva toivoo, että katsoja muistaisi Genväg till Filtskogen -esityksen nähtyään, että voi leikkiä, tehdä taidetta ja seikkailla.
Teksti: Marjo Linnasalmi