Saavutettavuus ja tasavertaisuus taideviestinnän ja yleisötyön näkökulmasta

Ia Tanskanen
(dramaturgi MA/teatteri-ilmaisunohjaaja AMK, yhteisöpedagogi AMK)

Loppukevään aurinko paistaa Lillklobbin ikkunasta sisään, valo pyyhkäisee pöytää. Olen työskennellyt TOTEM-teatterissa yleisötyön parissa työpajaohjaajana muutaman vuoden. Kevättalvella 2022 laajensin ammatillista horisonttia myös taideviestinnän pariin ja samalla Lillklobb tuli myös paikkana tutummaksi. Innostun poreilevista dramaturgisista keskusteluista ja elinikäisestä oppimisesta. Minua kiinnostaa tutkailla yleisötyön ja taideviestinnän mahdollisuuksia saavutettavuuden ja tasavertaisuuden edistäjinä.

Miten huomata ja raivata saavutettavuuden sekä yhdenvertaisuuden tiellä seisovia esteitä? Kuinka olla aktiivisesti luomassa yhdenvertaista nykyteatterikenttää? Aluksi tulevat mieleeni itsestäänselvyydet kuten esteettömät tilat ja nollatoleranssi syrjinnälle. Sen jälkeen pysähdyn. Pohdin. Pyörähdän. Mietin monisyisiä risteymiä, jotka vaikuttavat saavutettavuuden ja yhdenvertaisuuden kysymyksiin. Olkoon nuo kaksi alussa mainitsemaani asiaa, esteettömät tilat ja syrjintä ja nollatoleranssi syrjinnälle, vaikka jonkinlainen vähimmäismäärä, minkä tulisi olla jo toteutunut, the bare minimum. Siitäkin huolimatta esteettömät tilat ja syrjinnästä vapaat vyöhykkeet eivät ole arkipäivää kaikkialla, eivät edes nykyteatterin kentällä. Näiden lisäksi mainitsematta jää vielä monta saavutettavuuteen ja yhdenvertaisuuteen liittyvää risteymää, jotka tulisi ottaa huomioon suunnitellessa esitystoimintaa, yleisötyötä ja taideviestintää. Miten parantaa yhdenvertaisuuttaa ja saavutettavuutta alakouluikäisille tarjottavan nykyteatterin parissa?

Esteettömät tilat ja syrjinnästä vapaat vyöhykkeet eivät ole arkipäivää kaikkialla

Suurin osa Suomessa asuvista lapsista suorittaa oppivelvollisuuttaan koulussa maksuttoman perusopetuksen piirissä. Voisi ajatella, että koulu olisi näin ollen saavutettava ja yhdenvertainen paikka myös taiteen kohtaamiseen, koska koulussa joka tapauksessa käydään arkipäivisin. Koulupäivät rytmittävät viikkoa ja luovat arkeen rakennetta sekä rutiinia. TOTEM-teatteri vie esitykset ja yleisötyön kouluun, joten kohtaaminen taiteen parissa tapahtuu arkisessa ympäristössä, jonka voisi ajatella lähtökohtaisesti olevan tasavertainen ja saavutettava. Mutta asianlaita näin kuitenkaan? Katson maailmaa monen etuoikeutetun linssin läpi, linssieni ulkopuolelle jää laajoja katvealueita, joita en välttämättä havaitse pohtiessani saavutettavuuden ja tasavertaisuuden kysymyksiä.

Alakouluikäiset eivät ole homogeeninen ryhmä. Opintiellä kulkevat lapset, joiden elämään ja kokemukseen maailmasta vaikuttavat monet risteymät kuten äidinkieli, toimintakyky, vakaumus, sukupuoli, sukupuolen identiteetti ja sukupuolen ilmaisu, seksuaalinen suuntautuminen, etninen tai kansallinen tausta, terveyden tila, sosioekonominen asema ja niin edelleen. Taideviestintää ja yleisötyötä pohtiessa huomaan, että on helppoa jäädä oman kapean horisontin vangiksi. Alan hakea lisää tietoa ja kontekstia. Törmään Cuporen vuonna 2017 ilmestyneeseen Yhdenvertaisuus ja saavutettavuus kulttuuripolitiikassa – ja Kulttuuria Kaikille vuoden Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma 2019-2022 -julkaisuihin. Pohdin niiden sisältöä ja käsitteistöä. Jaan ajatuksia työparilleni Camilla Anderzénille. Keskustelumme pulppuilee, pallottelemme pomppivia ajatuksiamme. Alamme tarkastella TOTEM-teatterin tämänhetkistä yleisötyötä ja taideviestintää saavutettavuuden sekä yhdenvertaisuuden näkökulmista. Teemme huomioita ja reflektoimme. Mietimme, miten kehittää ja kehittyä. Pohdimme myös kentällä käytäviä keskusteluja ja esityksiä, jotka resonoivat aiheeseen. Lopulta päädymme puhumaan turvallisemman tilan periaatteista ja huomaamme olevamme jonkin erittäin tärkeän äärellä, joka resonoi seinien ulkopuolelle, kurkottaa maailmaan. Pohdinta pohjustaa toimintaa. Olemme matkalla.