JÄRKYTTÄVÄN HIENO KEKSINTÖ, osa 1/2

Janne Saarakkala / 22.11.2017

Kaksiosaisessa blogipostauksessa, Janne Saarakkala käsittelee TOTEM-teatterin seuraavaa kiertue-esitystä, jonka hän käsikirjoittaa ja ohjaa.

Olin varmasti ajatellut rahaa aiemminkin, mutta ensimmäinen muistoni rahasta on saamani kolmen markan viikkoraha vuonna 1979. Olin ekaluokkalainen. Muistan miltä ne kolikot tuntuivat kädessä ja miltä ne haisivat. Haaveilin, että voisin uida kolikkojen ja setelien meressä niin kuin Roope Ankka. Paria vuotta myöhemmin avasin ensimmäisen tilini Kansallis-Osake-Pankkiin, koska sieltä saatua muovista säästöpossua vartioi tuiman näköinen Roope. Pankista sai myös vihkomaisen pankkikirjan, jossa oli rahan tärkeä tuoksu, ja kuinka pankkivirkailija kirjasi siihen jokaisen tilitapahtuman tietokoneen kirjoittimella, jollaisia ei ollut kellään kotikäytössä. Muistan myös isäpuolen shekkivihon, jonka toimintamekanismista ymmärsin vain sen verran, että siitä repäistyä, täytettyä ja allekirjoitettua paperin palaa saattoi käyttää kaupassa kuin seteliä. Paljon myöhemmin, 2000-luvun alussa, kun tilisiirtoja tehtiin jo nettipankissa, silloinen pankkini suostutteli minut ottamaan luottokortin. Siitä lähtien kortti on kulkenut mukana.

Mutta olenko koskaan ymmärtänyt mitä kuljetan mukanani?

Kaikkiin esittämiini muistoihin liittyy se, että raha on alusta lähtien ollut minulle taianomaisen itsestäänselvä osa elämää. Olen kyllä ajatellut pääni puhki rahan käyttöä ja taloutta sekä omassa elämässäni että maailmassa yleensä, mutta ennen kuin ryhdyin kirjoittamaan TOTEM-teatterille rahaa käsittelevää, katsojia osallistavaa teatteriesitystä nimeltä TULPPAANIKUPLA – pörssiromahdus ja rahan synty, en koskaan ollut ajatellut itse rahan luonnetta tarkemmin tai miten se on syntynyt.

Asian selvittämisessä minua auttoivat Niall Fergusonin kirja Rahan nousu ja Jani Oravisjärven kirjoittama Rahan synty mutta erityisesti käsikirjoituksen keskeiseen sanomaan vaikutti Yuval Noah Hararin hittiopus Sapiens, Ihmisen lyhyt historia. Siinä esitetään ajatus 70 000 vuotta sitten tapahtuneesta kognitiivisesta vallankumouksesta, jonka tuloksena ihminen, fyysisestä heikkoudesta ja haavoittuvuudesta huolimatta, on kyennyt ottamaan maapallon kokonaan haltuunsa.

Ihmisen kognitiivisista kyvyistä merkittävin on luja usko yhdessä kuviteltuihin asioihin. Yksi tällainen, hyvin käytännöllinen mielikuvituksen tuotos, johon uskomme, on raha. Lakimiehet kutsuvat sitä juridiseksi fiktioksi, niin kuin muitakin kuvitteellisen todellisuuden ilmentymiä.

Ensin päätettiin uskoa, että esimerkiksi kotilot tai keihäät olivat niin arvokkaita, että niitä saattoi vaihtaa vaikkapa ruokaan tai muihin tarvikkeisiin. Myöhemmin uskoimme lyötyihin metallin paloihin, kolikoihin, ja järjestelmiin ja säännöksiin joita niiden ympärille luotiin. Sitten tuli paperiraha, osakekirjat, obligaatiot ja muut. Niihin uskomalla ja niitä käyttämällä ihminen voi lähteä vaikkapa Marsiin. Mutta enää emme tarvitse fyysisiä todisteita uskoaksemme rahaan, digitaaliset riittävät. Siinä mielessä raha lähestyy omaa, fiktiivistä luonnettaan. Raha on uskon asia, ja kuten Roope-niminen henkilö käsikirjoituksessa toteaa, järkyttävän hieno keksintö.

Tämän oivalluksen haluan antaa esityksessä lasten käsiteltäväksi.

”Aina kognitiivisesta vallankumouksesta lähtien sapiensit ovat täten eläneet kaksoistodellisuudessa. Toisaalta jokien, puiden ja leijonien objektiivisessa todellisuudessa toisaalta jumalien, kansakuntien ja korporaatioiden kuvitteellisessa todellisuudessa. Kuvitteellisesta todellisuudesta on ajan mittaan tullut yhä voimakkaampi, niin että nykyisin jopa jokien, puiden ja leijonien hengissä säilyminen riippuu sellaisten kuvitteellisten olentojen kuin kaikkivaltiaan Jumalan, Yhdysvaltojen ja Googlen hyväntahtoisuudesta.”

— Yuval Noah Harari: Sapiens, Ihmisen lyhyt historia

JANNE SAARAKKALA (22.11.2017)

Kuukauden bloggaajan esittely (by: blogiemäntä Tiina P.)

Ohjaaja, käsikirjoittaja ja esiintyjä Janne Saarakkala tunnetaan rohkeasti esitystaidetta uudistavana taiteilijana. Tällä hetkellä Janne on kiireinen: ”Sen lisäksi, että ohjaan TOTEM-teatterissa, huolehdin Riihimäen Teatterin ohjelmistosta, leivon yleisön kanssa ruisleipää Todellisuuden tutkimuskeskuksen performanssissa Helsingin taidemuseossa ja mietin, kuinka olisin taiteilijana entistä rohkeampi.”. Lastenteatterista Janne ajattelee usein, että sitä ei tehdä lapsille vaan aikuisille, jotka ovat lapsista tavalla tai toisella vastuussa. Jannen mieltä kiehtookin juuri se, mitä lapset todella haluaisivat teatterissa nähdä tai tehdä jos saisivat ihan itse päättää. TOTEM-teatterin vahvuutena hän pitää rentoa ja dynaamista työryhmää, joka puhaltaa yhteen hiileen. ”Ja että uskalletaan tehdä nykyteatteria lapsille!”