Ryhmätyön iloja – eli miksi esitykset näyttävät siltä kuin ne näyttävät
Esitystaide on luonteeltaan sosiaalista. Sosiaalisuus on sisäänkirjoitettu esitystaiteen käsitteeseen: esitys on jotain, mitä joku tai jotkut esittävät jollekin tai joillekin. Kun puhutaan esitystaiteesta, niin yleensä tarkoitetaan sitä, että esitys tapahtuu elävän yleisön edessä. Tästä on toki poikkeuksia. Mutta uskallan väittää, että ilman minkäänlaista yleisöä ei ole esitystäkään.
Yleensä esitys valmistetaan usean ihmisen työpanoksen voimalla enemmän tai vähemmän ryhmätyönä. Esityksen valmistamisen aikana moni ihminen vaikuttaa siihen millainen lopputulos – eli valmis esitys – tulee olemaan. Harjoituskautta ja joskus myös esityskautta kutsutaan tekijöiden parissa usein prosessiksi. Usean ihmisen osallistuminen esityksen valmistamiseen, eli prosessiin, on eräänlainen normi. Täysin yksin valmistetut sooloesitykset ovat harvinaisia. Miksi näin on?
Koska esityksen valmistaminen on työlästä. Valmistusprosessin aikana tarvitaan monenlaisia luovuutta vaativia taitoja ja töitä, joiden tekemiseen kuluu aikaa ja vaivaa. Luovaa prosessia ei voi määrättömästi nopeuttaa tehokkuuden nimissä. Ihmisten työaika on rajallinen ja harva on myöskään hyvä monessa asiassa. Siksi on järkevää hajauttaa prosessi useammalle ihmiselle, jolloin jokainen työryhmän jäsen voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa.
Tämän osaamisalueiden hajauttamisen seurauksena teatteriin on ajan saatossa syntynyt useita eri ammatteja ja työnkuvia. Osa näistä on kirjaimellisesti satoja tai tuhansia vuosia vanhoja – esimerkiksi näyttelijän, tanssijan, muusikon ja käsikirjoittajan työt juontavat juurensa (esi)historian hämäristä, mutta uusia työnkuvia ja ammatteja syntyy yhä edelleen. Teatteritaide kehittyy ja muuttuu ja on ajassa ja yhteiskunnassa kiinni.
Seuraavaksi muutama sana visuaalisen suunnittelijan ja graafikon näkökulmasta. Miksi esitys näyttää siltä miltä se näyttää? Miksi juliste, käsiohjelma tai flyeri ovat juuri sellaisia kuin ne ovat? Siksi, koska joku on suunnitellut ne sellaisiksi. Teatterissa työskentelee lavastajia, pukusuunnittelijoita, videosuunnittelijoita, valosuunnittelijoita, graafikoita. Muun muassa. Joskus nämä työnkuvat tai osa niistä yhdistyvät samaan henkilöön, mutta mitä isompi produktio (eli esitys) niin sitä todennäköisemmin jokaisella osa-alueella on oma suunnittelijansa.
Millainen puvustus, lavastus tai valaistus palvelee parhaiten esityksen kokonaisuutta? Se ei ole samantekevää. Joku on todennäköisesti miettinyt näitä kysymyksiä ennen kuin esitys on valmistunut siihen pisteeseen, että sitä kehtaa esittää yleisölle. Ja vaikka ei olisikaan miettinyt, niin nämä kysymykset saavat vastauksensa viimeistään sillä hetkellä, kun esitystä aletaan esittämään yleisölle. Jos vaikka esiintyjällä on nukkavierut verkkarit jalassa vain koska kukaan ei ole tullut ajatelleeksi muunlaisia housuja, niin ne verkkarit yhtä kaikki muuttuvat tärkeiksi ja oleelliseksi osaksi sitä esitystä yleisön katseen kautta. Vaikka tekijät itse eivät olisi housuista mitään mieltä, niin joku katsoja perustaa kokemuksensa esityksestä juuri niiden housujen varaan. Siksi kannattaa miettiä niitä housuja.
Tähän sisältyy paradoksi. Koskaan ei voi ennalta tietää, miten joku katsoja kokee esityksen. Jos minä suunnittelen johonkin esitykseen tällaisen tai tuollaisen valaistuksen tai housut ja olen sitä mieltä, että valitsemillani keinoilla esitykseen saadaan mitä punaisinta tunnelmaa, niin jonkun katsojan mielestä esitys on ehdottomasti sininen. Molempien kokemus on oikea. Taiteen kokemisessa ei ole vääriä tulkintoja. Suunnittelijana minun täytyy silti ajatella niitä housuja ja kaikkia muita yksityiskohtia mitä esitys pitää sisällään, koska se kuuluu työnkuvaan. Se on myös mitä suurimmassa määrin hauskaa.
TOTEM-teatterin kiertävät esitykset tapahtuvat pääosin muissa kuin esitystarkoitukseen suunnitelluissa tiloissa. Se asettaa rajoitteita ja haasteita esimerkiksi valaistuksen ja lavastuksen suhteen. Samat rajoitteet ja haasteet ovat tietenkin edessä myös esiintyjillä ja käsikirjoittajalla ja ohjaajalla. Teatteri on ryhmätyötä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. TOTEM-teatterin esitykset on tietenkin suunniteltava niin, että ne toimivat missä tahansa esitystilassa. Tässä on ohjaajalla ja käsikirjoittajalla suuri merkitys, niin kuin minkä tahansa esityksen suunnittelussa. Ryhmätyötä siis!
TOMI SUOVANKOSKI (30.09.2017)
____________________________________________________________________________________________________________________
Kuukauden bloggaajan esittely (by: blogiemäntä Tiina P.)
Valosuunnittelija Tomi Suovankoski tekee monialaisesti teatterin suunnittelutöitä ja silloin tällöin myös grafiikkaa. TOTEMille Tomi on tehnyt mm. visuaalista suunnittelua, grafiikkaa, esitystrailereita sekä ottanut esitysvalokuvia. Tällä hetkellä Tomilla on käynnissä KOM-teatterin kevään 2018 produktion valo- ja videosuunnittelu sekä erillinen lyhytelokuvapro-jekti. Lisäksi hän on juuri aloittelemassa TOTEM-teatterin kevään 2018 esityksen ”TULPPAANIKUPLA – pörssiromahdus ja rahan synty” (käsikirj. & ohj. Janne Saarakkala) grafiikan suunnittelua. Tomin mielestä lastenteatteri yleisesti on tärkeää ja hänen mukaansa TOTEMin vahvuus kulminoituu rohkealla ja avoimella asenteella tehdyssä esitystaiteessa. ”Esitykset ovat hauskoja, vaikka aiheet voivat olla vakavia. Humoristisia ja sopivassa määrin opettavaisiakin esityksiä.”, Tomi kuvailee.
Esitystaide on luonteeltaan sosiaalista. Sosiaalisuus on sisäänkirjoitettu esitystaiteen käsitteeseen: esitys on jotain, mitä joku tai jotkut esittävät jollekin tai joillekin. Kun puhutaan esitystaiteesta, niin yleensä tarkoitetaan sitä, että esitys tapahtuu elävän yleisön edessä. Tästä on toki poikkeuksia. Mutta uskallan väittää, että ilman minkäänlaista yleisöä ei ole esitystäkään.
Yleensä esitys valmistetaan usean ihmisen työpanoksen voimalla enemmän tai vähemmän ryhmätyönä. Esityksen valmistamisen aikana moni ihminen vaikuttaa siihen millainen lopputulos – eli valmis esitys – tulee olemaan. Harjoituskautta ja joskus myös esityskautta kutsutaan tekijöiden parissa usein prosessiksi. Usean ihmisen osallistuminen esityksen valmistamiseen, eli prosessiin, on eräänlainen normi. Täysin yksin valmistetut sooloesitykset ovat harvinaisia. Miksi näin on?
Koska esityksen valmistaminen on työlästä. Valmistusprosessin aikana tarvitaan monenlaisia luovuutta vaativia taitoja ja töitä, joiden tekemiseen kuluu aikaa ja vaivaa. Luovaa prosessia ei voi määrättömästi nopeuttaa tehokkuuden nimissä. Ihmisten työaika on rajallinen ja harva on myöskään hyvä monessa asiassa. Siksi on järkevää hajauttaa prosessi useammalle ihmiselle, jolloin jokainen työryhmän jäsen voi keskittyä omaan osaamisalueeseensa.
Tämän osaamisalueiden hajauttamisen seurauksena teatteriin on ajan saatossa syntynyt useita eri ammatteja ja työnkuvia. Osa näistä on kirjaimellisesti satoja tai tuhansia vuosia vanhoja – esimerkiksi näyttelijän, tanssijan, muusikon ja käsikirjoittajan työt juontavat juurensa (esi)historian hämäristä, mutta uusia työnkuvia ja ammatteja syntyy yhä edelleen. Teatteritaide kehittyy ja muuttuu ja on ajassa ja yhteiskunnassa kiinni.
Seuraavaksi muutama sana visuaalisen suunnittelijan ja graafikon näkökulmasta. Miksi esitys näyttää siltä miltä se näyttää? Miksi juliste, käsiohjelma tai flyeri ovat juuri sellaisia kuin ne ovat? Siksi, koska joku on suunnitellut ne sellaisiksi. Teatterissa työskentelee lavastajia, pukusuunnittelijoita, videosuunnittelijoita, valosuunnittelijoita, graafikoita. Muun muassa. Joskus nämä työnkuvat tai osa niistä yhdistyvät samaan henkilöön, mutta mitä isompi produktio (eli esitys) niin sitä todennäköisemmin jokaisella osa-alueella on oma suunnittelijansa.
Millainen puvustus, lavastus tai valaistus palvelee parhaiten esityksen kokonaisuutta? Se ei ole samantekevää. Joku on todennäköisesti miettinyt näitä kysymyksiä ennen kuin esitys on valmistunut siihen pisteeseen, että sitä kehtaa esittää yleisölle. Ja vaikka ei olisikaan miettinyt, niin nämä kysymykset saavat vastauksensa viimeistään sillä hetkellä, kun esitystä aletaan esittämään yleisölle. Jos vaikka esiintyjällä on nukkavierut verkkarit jalassa vain koska kukaan ei ole tullut ajatelleeksi muunlaisia housuja, niin ne verkkarit yhtä kaikki muuttuvat tärkeiksi ja oleelliseksi osaksi sitä esitystä yleisön katseen kautta. Vaikka tekijät itse eivät olisi housuista mitään mieltä, niin joku katsoja perustaa kokemuksensa esityksestä juuri niiden housujen varaan. Siksi kannattaa miettiä niitä housuja.
Tähän sisältyy paradoksi. Koskaan ei voi ennalta tietää, miten joku katsoja kokee esityksen. Jos minä suunnittelen johonkin esitykseen tällaisen tai tuollaisen valaistuksen tai housut ja olen sitä mieltä, että valitsemillani keinoilla esitykseen saadaan mitä punaisinta tunnelmaa, niin jonkun katsojan mielestä esitys on ehdottomasti sininen. Molempien kokemus on oikea. Taiteen kokemisessa ei ole vääriä tulkintoja. Suunnittelijana minun täytyy silti ajatella niitä housuja ja kaikkia muita yksityiskohtia mitä esitys pitää sisällään, koska se kuuluu työnkuvaan. Se on myös mitä suurimmassa määrin hauskaa.
TOTEM-teatterin kiertävät esitykset tapahtuvat pääosin muissa kuin esitystarkoitukseen suunnitelluissa tiloissa. Se asettaa rajoitteita ja haasteita esimerkiksi valaistuksen ja lavastuksen suhteen. Samat rajoitteet ja haasteet ovat tietenkin edessä myös esiintyjillä ja käsikirjoittajalla ja ohjaajalla. Teatteri on ryhmätyötä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. TOTEM-teatterin esitykset on tietenkin suunniteltava niin, että ne toimivat missä tahansa esitystilassa. Tässä on ohjaajalla ja käsikirjoittajalla suuri merkitys, niin kuin minkä tahansa esityksen suunnittelussa. Ryhmätyötä siis!
TOMI SUOVANKOSKI (30.09.2017)
____________________________________________________________________________________________________________________
Kuukauden bloggaajan esittely (by: blogiemäntä Tiina P.)
Valosuunnittelija Tomi Suovankoski tekee monialaisesti teatterin suunnittelutöitä ja silloin tällöin myös grafiikkaa. TOTEMille Tomi on tehnyt mm. visuaalista suunnittelua, grafiikkaa, esitystrailereita sekä ottanut esitysvalokuvia. Tällä hetkellä Tomilla on käynnissä KOM-teatterin kevään 2018 produktion valo- ja videosuunnittelu sekä erillinen lyhytelokuvapro-jekti. Lisäksi hän on juuri aloittelemassa TOTEM-teatterin kevään 2018 esityksen ”TULPPAANIKUPLA – pörssiromahdus ja rahan synty” (käsikirj. & ohj. Janne Saarakkala) grafiikan suunnittelua. Tomin mielestä lastenteatteri yleisesti on tärkeää ja hänen mukaansa TOTEMin vahvuus kulminoituu rohkealla ja avoimella asenteella tehdyssä esitystaiteessa. ”Esitykset ovat hauskoja, vaikka aiheet voivat olla vakavia. Humoristisia ja sopivassa määrin opettavaisiakin esityksiä.”, Tomi kuvailee.
RSS Feed