Ö-KIRJAIMEN VALLANKUMOUS
eli miksi esityksiä tehtäessä käytetään käsikirjoituksia?
Käsikirjoitus on yksi tapa valita ja rajata asioita ja aiheita, koska ilman rajausta
– esitystä tehtäessä – kirjaimellisesti ottaen aivan kaikki on mahdollista.
Käsikirjoitus on myös sikäli valistunut rajaus, että se rajaa esityksen kannalta kaikkein epärelevanteimmat asiat jo ennen harjoituskautta pois. Esim. että länsimetron viivästyminen ei vain yksinkertaisesti kuulu tämän esityksen aiheisiin.
Käsikirjoitusta voi ajatella myös esityksen reseptinä: siitä käy ilmi, mitä esitykseen laitetaan, minkä verran ja missä järjestyksessä.
Käsikirjoitusta voi pitää myös työryhmän yhteisenä sitoutumisen asiana, eräänlaisena työryhmän kolmantena, niin kuin kollegani sanoi. Asiana, jonka kanssa ja jota vasten työryhmä sitoutuu työskentelemään koko harjoituskauden.
Mutta mitä jos käsikirjoitus on vain yksi aakkosten kirjain, esimerkiksi Ö?
Kun käsikirjoituksen rajaus on näin äärimmäinen, se ei paradoksaalisesti ole enää rajaus, vaan päinvastoin totaalinen pläjäytys.
Koska yksi kirjain ei ole ohjeena, työsuunnitelmana tai reseptinä vielä oikein mitään, sitä täytyy alkaa tulkita ja tutkia.
Ja tästä aukeaa mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien kirjo: mitä mielikuvia ja mielleyhtymiä kirjain herättää? Miltä kirjain näyttää? Mitä jos se olisi henkilö? Miten sitä voisi ilmentää liikkumalla? Onko se pieni vai iso, kapea vai leveä? Miltä se kuulostaa? Onko se vakava vai leikkisä, varma vai epäröivä? Entä onko kirjaimen tuottamilla mielikuvilla jotain yhteistä? Mistä kaikki kirjaimen tuottaman ainekset alkavat mahdollisesti kertoa?
Harjoitusten myötä kirjaimen tuottamista kymmenistä ja sadoista mielikuvista, ideoista, assosiaatioista, sattumista ja sivupoluista, valikoituu lopullisen esityksen materiaali ja dramaturgia, ikään kuin käsikirjoitus, joka oli jo piilossa yhdessä ainoassa kirjaimessa.
TUOMAS TIMONEN
____________________________________________________________________________________________
Kuukauden bloggaajan esittely (by: blogiemäntä Tiina P.)
Dramaturgian lehtori, runoilija ja teatteritaiteilija Tuomas Timonen on kokeellisen esitystaiteen kiitetty monitaituri. Tällä hetkellä hän opettaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa kursseja näytelmän kirjoittamisesta ja näytelmäanalyysistä sekä kirjoittaa kuunnelmaa ja valokuva-/video-scoreja. TOTEM-teatterille Tuomas kirjoitti ja ohjasi tammikuussa 2016 ensiaamunsa saaneen raikkaan ja riemastuttavan esityksen Sattumia ja sivupolkuja, jonka lähtökohtana oli kirjain Ö. Tuomas ajattelee lastenteatterin yleisesti toimivan oivana muistutuksena siitä, kuinka teatteri on hetkittäisessä vakavuudessaankin perustaltaan varsin leikillinen taidemuoto. TOTEMin yhtenä suurena vahvuutena hän pitää teatterin hyvää kokemusta kohdeyleisöstään.
eli miksi esityksiä tehtäessä käytetään käsikirjoituksia?
Käsikirjoitus on yksi tapa valita ja rajata asioita ja aiheita, koska ilman rajausta
– esitystä tehtäessä – kirjaimellisesti ottaen aivan kaikki on mahdollista.
Käsikirjoitus on myös sikäli valistunut rajaus, että se rajaa esityksen kannalta kaikkein epärelevanteimmat asiat jo ennen harjoituskautta pois. Esim. että länsimetron viivästyminen ei vain yksinkertaisesti kuulu tämän esityksen aiheisiin.
Käsikirjoitusta voi ajatella myös esityksen reseptinä: siitä käy ilmi, mitä esitykseen laitetaan, minkä verran ja missä järjestyksessä.
Käsikirjoitusta voi pitää myös työryhmän yhteisenä sitoutumisen asiana, eräänlaisena työryhmän kolmantena, niin kuin kollegani sanoi. Asiana, jonka kanssa ja jota vasten työryhmä sitoutuu työskentelemään koko harjoituskauden.
Mutta mitä jos käsikirjoitus on vain yksi aakkosten kirjain, esimerkiksi Ö?
Kun käsikirjoituksen rajaus on näin äärimmäinen, se ei paradoksaalisesti ole enää rajaus, vaan päinvastoin totaalinen pläjäytys.
Koska yksi kirjain ei ole ohjeena, työsuunnitelmana tai reseptinä vielä oikein mitään, sitä täytyy alkaa tulkita ja tutkia.
Ja tästä aukeaa mahdollisuuksien ja mahdottomuuksien kirjo: mitä mielikuvia ja mielleyhtymiä kirjain herättää? Miltä kirjain näyttää? Mitä jos se olisi henkilö? Miten sitä voisi ilmentää liikkumalla? Onko se pieni vai iso, kapea vai leveä? Miltä se kuulostaa? Onko se vakava vai leikkisä, varma vai epäröivä? Entä onko kirjaimen tuottamilla mielikuvilla jotain yhteistä? Mistä kaikki kirjaimen tuottaman ainekset alkavat mahdollisesti kertoa?
Harjoitusten myötä kirjaimen tuottamista kymmenistä ja sadoista mielikuvista, ideoista, assosiaatioista, sattumista ja sivupoluista, valikoituu lopullisen esityksen materiaali ja dramaturgia, ikään kuin käsikirjoitus, joka oli jo piilossa yhdessä ainoassa kirjaimessa.
TUOMAS TIMONEN
____________________________________________________________________________________________
Kuukauden bloggaajan esittely (by: blogiemäntä Tiina P.)
Dramaturgian lehtori, runoilija ja teatteritaiteilija Tuomas Timonen on kokeellisen esitystaiteen kiitetty monitaituri. Tällä hetkellä hän opettaa Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa kursseja näytelmän kirjoittamisesta ja näytelmäanalyysistä sekä kirjoittaa kuunnelmaa ja valokuva-/video-scoreja. TOTEM-teatterille Tuomas kirjoitti ja ohjasi tammikuussa 2016 ensiaamunsa saaneen raikkaan ja riemastuttavan esityksen Sattumia ja sivupolkuja, jonka lähtökohtana oli kirjain Ö. Tuomas ajattelee lastenteatterin yleisesti toimivan oivana muistutuksena siitä, kuinka teatteri on hetkittäisessä vakavuudessaankin perustaltaan varsin leikillinen taidemuoto. TOTEMin yhtenä suurena vahvuutena hän pitää teatterin hyvää kokemusta kohdeyleisöstään.
RSS Feed